torstai 21. elokuuta 2008

10.08.08 Kaikki loppuu aikanaan


Vaikka ollaankin pehmeässä Hilton holtellin vuoteessa, tämä on se aamu mihin en olisi halunnut herätä. Todellisuus on kuitenkin kohdattava ja todettava että matka on nyt ohi.

Matka on sisältänyt pettymyksiä, yllätyksiä, turhautumista ja surua mutta toisaalta myös iloa, naurua, ihmetystä, kaunista ja ikimuistoista. Joka tapauksessa reissu oli aivan mahtava ja tuskin maltan odottaa millon pääsen taas uudestaan reissuun. On tämä kyllä vaan niin hienoa.

Katan kanssa matkailu ylitti kaikki odotukset ja yhdessä matkailu oli todella hienoa. Tästä on hyvä jatkaa. Jep, suunnitelmia on jo tehty seuraavista kohteista.

Viime yönä tehdyt pakkaukset helpotti lähtöä kun ei tarvinnut kuin nousta ja pukea. Haikein mielin jätimme upean huoneemme taakse ja rohkeasti kohtasimme hotellin laskun mikä onneksi oli oletetulla tasolla eikä sisältänyt yllätyksiä. Matka taksilla lentokentälle kaupungin läpi oli haikea mutta kun se tehtiin yhdessä, pahimmalta masennukselta selvis. Lentokentällä laukkuemme yhteispainoksi selvisi 45 kiloa mista iloksemme emme joutuneet maksamaan ylimääräistä. Oli myös kiva yllätys huomata että Bangkokin lentokenttävero on poistettu/tai liitetty automaattisesti lentolipun hintaan joten ylimääräistä ei tarvinnut maksaa. Se passas meille.

Vaikka 10 viikkoa on pitkä aika, on reissu mennyt tosi vauhdilla. On kokenut niin paljon kaikkea että on vaikea muistaa ensimmäisten viikkojen tapahtumia. Tuntuu kuin reissut muihin maihin ennen Thaimaata olisi ollut täysin eri kerroilla tehtyjä. Outoa. Mutta tämä matka kaikessa mahtavuudessaan vain vahvistaa faktaa että rakastan matkailua. (Niin minäkin!, terkuin Kata)

09.08.08 Viimeinen kokonainen päivä


Jep, arvasitte oikein: nukutti tosi hyvin. Itseasiassa myöhäseen laitettu herätyskin meni pitkäksi yli puolella tunnilla. Oli kyllä tosi hyvä fiilis herätä Eiliset ahdistukset lähestyvästä paluusta kotiinkin oli kaikonnut.

Suunnitelmat päivälle oli aika suuret ja olimme toista tuntia myöhässä aikataulusta. Ei ollut varaa antaa sen vaikuttaa joten matkaan.

Kävimme hotellin lähellä olevilla markkinoilla mistä löytyi Katalle kengät ja farkut: hyvä alku. Markkinat keskitty pääosin naisten vaatteisiin joten tyydyin Slurpee juomaan ja Donkin donutsin kookos creme donitsiin :)

Matka jatkui sit hotellin privaatti jokiveneellä jonkin moisen matkan päähän satamaan mistä hypättiin "sky trainiin" mikä lopulta vei meidät jo viime sunnuntaina tutuksi tulleille vloppu markkinoille. Muisto nyt jo kolmesta täysin täyteen ahdetusta repusta oli selvästi kaikonnut sillä tulimme markkinoilta ulos kolmen täyden muovikassillisen kanssa. Ööö, kerran ongelmissa ollaan tavaramäärän kanssa, niin ollaan sit kunnolla.

Illasta vielä teimme muutamia yllätyslöytöjä katumarkkinoilla ja tavarataloissa sekä juoksimme muutamien tuotteiden perässä ennen illastamista matkan suosikki ravintolassa, Sizzler:ssä.

Illasta hotellille palattaessa edessä oli armoton pakkaus. Kello meni pitkälle yöhön mutta lopputuloskin oli hyvä: kaikki kamat ahdettiin kolmeen rinkkaan, yhteen käsilaukkuun, mun "indy"laukkuun sekä muutamaan julistekääröön. Painosta ei ollut tietoa.

Kata kävi myös toistamassa eilisen nautinnon istumalla jonkin aikaa kuumassa kylvyssä. Seurasimme myös ikkunasta kuinka hotellimme vieressä kuvattiin yöllä Sony-Ericson kännykkämainosta. Huomenna edessä on sit paluu Suomeen :( ...ei haluais mennä nukkumaan.

08.08.08 Kelluvilla markkinat ja two nights with Paris..eiku in Hilton


Minun "spider sences" kihelmöi. Ihan kuin Katan herätys ois soinu. Avaan silmät ja tarkistan kellon: 06:33, hups. Katan herätys olis ollut tunti sitten ja meidän reissu alkaa 25 minuutissa. Ja Kata nukkuu tyytyväisenä. Kuulen myös jotain mikä ei ole yhdeltäkään retkeltämme puuttunut: jep, ulkona sataa kaatamalla.

Eipä siinä auttanut kun herättää Kata ja ruveta suoriutumaan. Kävi kyllä mielessä että ois vaan jättänyt retken väliin kerran se oli halpa, mei ei oltu nukuttu kun 4 tuntia ja ulkona satoi mutta niin sitä vaan punnerrettiin itsemme pihalle ajoissa. Kata kerkes suihkussakin käydä, hyvä Kata!

Onneksi matkalla kelluville markkinoille sai vähän levättyä. Itse markkinat on konseptina mielenkiintoiset ja siistit mutta turismi on kyllä pilannut tämän kulttuurin. Jokaista "kauppavenettä" kohti on ainakin 5 turistivenettä ja kerran turistiveneitä on niin paljon, on kaupat siirretty turismin tieltä vedestä joen varsille milloin koko idea muuttuu. Höh. No kyllä veneellä jokea pitkin ajelu oli kuitenkin kiva kokemus ja jotain ostettavaakin löyty.

Markkinoilta tullessa edessä olikin sit hotellin muutos. Huoneen hinta yli kymmen kertastui mutta sen kyllä myös huomas. Heti aulaan saavuttua palvelu oli erinomaista. huone oli todella siisti ja vaikka olimme vain 10 kerroksessa, näkymä joelle ja kaupunkiin huoneemme suuresta ikkunasta oli upea. Nautimme hetken aikaa luksuselämää ennenkuin oli taas aika suunnata kaupoille.

Käytimme kalliin hotellin etuja hyväksi menemällä Hiltonin omalla jokiveneellä joen yli, ahh, tämä on elämää. Ei oltu syöty juuri mitään koko päivänä joten ruuat "Outback" pihviravintolassa maistu hyvin.

Tälle illalle ei enää paljoa ostettavaa löytynyt mutta kun katsoo meidän tuliaisröykkiöitä, ehkä se on hyvä vaan. Nukkumaan menoa ihan odotti koska sänky oli aivan huippu pehmeä. Päätimme nukkua yö hyvin ilman aikaista herätystä vaikka ostospuutelistassa vielä on muutamia juttuja huomiselle.

07.08.08 Jokiajelua ja ostoskeskus hengailua


Selviteltiin aamusta miten päästä ajelee veneellä jokea pitkin. Saimme tiedot ja sovittua että Tiina ja Tomi tulee tänne meidän kadulle minkä läheltä veneitä lähtee. Heitä odotellessa istuimme netin äärellä ja tilasimme hyvityksenä menetetyille Bayoke öille sviitin kahdeksi yöksi Millenium Hilton hotellista = oujee. Huomenna siis sinne ottamaan kaikki irti vikoista päivistä.

Tiinan ja Tomin tullessa ja pikaisen hotellihuone esittelyn jälkeen saimme hyvin aikaa kulumaan Kahosan roadilla mistä Tiina ja Tomi löysi ostettavaa. Kata osti uuden repun mikä tulee tarpeeseen isojen ostoskasojen takia.

Lopulta pääsimme myös sinne joelle mikä ei nyt ollut mitään ihmeellistä. Kyseessä oli perus vene mihin mahtui ehkä joku 50 ihmistä ja se meni vain laiturilta toiselle. Vähän niinkuin olis bussissa istunut, mutta vedessä. Mutta Tiinaa ja Tomia oli taas kiva nähdä. Kiva oli jutella. Nähtiin myös joen varrella meidän huominen Hilton hotelli mikä näytti oikein hyvälle.

Illasta sit pyörittiin läpi eilen käymättä jääneitä tavarataloja mitkä valitettavasti osoittautui liian kalliiksi. Varasimme myös reissun huomisaamuksi kelluville markkinoille mitkä on mua aina kiinnostanut. Taas on edessä tiukka herätys mutta pakko valvoa käytävässä jotta saa akkuja ladattua sekä tehdä pakkaukset koska hotellin vaihto edessä.

06.08.08 Shoppaillaanhan taas välillä



Tuli nukuttua vähän pitempään kun meni eilen aika myöhään. Tälle päivälle ohjelma oli aika helppo. Tarkoitus oli koluta läpi paikallisten vaatemarkkinat, enemmän turisteille tarkoitettu, meidän kotikatu, Kahosan road sekä muutama keskustan tavaratalo. Joten ei muuta kuin tuumasta toimeen.

Vaikka kassit/reput on jo täynnä tavaraa, emme antaneet sen haitata ostosintoa. Kata joutui palaamaan paikallisten markkinoilta tyhjin käsin kun mulle löytyi farkut ja 3 paitaa. Khaosan roadilla Katakin pääsi jo vauhtiin ja löysi 6 paitaa, minä pysyin vauhdissa samalla määrällä paitoja.

Illasta emme ostoskeskuksille enää sit kerenny mutta olimme tyytyväisiä päivän saldoon. Kävimme kysymässä hotellihuonetta Bayoke Towerista kahdeksi viimeiseksi yöksi mutta hotelli ei voinut tarjota kuin pe yön joten jätimme sen väliin. Harmillista sillä sitä oltiin odotettu. Illasta sit taas tuttuun tapaan istuttiin käytävän portaikossa käyden läpi päivän ostoksia ja ladaten kameran ja puhelimen akkuja niin meidän kuin myös alemman kerroksen vessassa :) Sovimme myös uudesta tapaamisesta Tiinan ja Tomin kanssa huomiselle.

05.08.08 Monipuolinen retkeilypäivä


Jep, aamu teki tiukkaa mutta kyllä sitä selvis ajallaan matkaan. Perinteisesti minibussi haki meidät myöhässä. Ärsyttävästi samalle retkelle haettiin krapulaiset jakemaket ja pissikset.

Päivän retken eka pysähdys oli n. 1,5h ajomatkan päässä Bangkokin keskustasta oleva hautausmaa minne on haudattu toisen maailmansodan aikaisia eurooppalaisia sotavankeja ja sodassa kaatuneita. Eipä siinä ihmeellisempää, se oli hautausmaa.

Retken seuraava etappi oli sotamuseo ja sen vieressä oleva kuuluisa Kwai joen silta. Kohtuu tiukan aikataulun takia museoon tutustumisen joutu jättää vähälle jotta kerettiin siltaan tutustumaan. Onhan se aika jännä silta mutta ei minusta mitään hirmu ihmeellistä. Toisaalta en sit tiedä mitä sillalta pitäisi odottaa. Katasta silta oli kuul. Kata myös soitti terveiset äitilleen sillan kupeesta.

Sillalta selvittiin sit "kuolon junaan" mikä ei ollut kuin normaali paikallisjuna. Nimi tulee raiteista mitä pitkin sota-aikana vankeja kuljetettiin. 40 minuutin junamatka oli kivan leppoisa. Mukava oli katsoa hienoja maisemia.

Junareissun jälkeen kävimme nauttimassa Thaimaalaisen lounaan. Lounaan jälkeen pääsimme reissun mielenkiintoisempiin osioihin kun vuorossa oli ratsastusta norsulla. Meidän norsu oli "äiti" ja samalla lauman isoin. Norsut on kyllä siistejä. Meidän norsu oli hauska kun se meni välillä vähän omia polkuja hakemaan ruokaa pensaista ja nurmilta :) Norsuratsastus oli ensimmäinen retken osio mihin yksi krapulainen pissis osallistui. Tähän mennessä se oli vain nukkunut autossa vieden meidän paikat ja näyttäen tympeää naamaa. Vaikka se ei meiltä ollut pois muussa kuin hyvissä auton istumapaikoissa, kävi ärsyttää tuommonen "nokka vinossa" asenne. Mitäs pitää lähteä huonovointisena matkalle. Pilaa vaan muitten tunnelman.

Norsuratsastuksen päätteeksi oli mahdollista syöttää norsuja banaaneilla. Pitihän sitä palkita ronsut ja hyvinhän tuo banaani tuntu maistuvan. Meidän äiti norsu, omista välipaloista huolimatta, oli kovasti nälkäinen työntäen kärsäänsä vähän muittenkin norsujen apajille :) Norsuparkissa oli myös mahdollista silitellä pientä apina vauvaa. Se oli suloinen.

Täältä matka jatkui sit läheiselle pienelle vesiputousalueelle ja lopuksi bambulautta-ajelulle. Lauttailu oli rentouttava kokemus krapulaisten teinien ärsyttävästä läsnäolosta huolimatta.

"kotimatka" sujui sit nukkuen ja kaupunkiin päästessä meillä oli jo vähän kiire keskustaan, koska olimme sopineet näkevämme vastanaineen tuoreen nuorenparin Tomin ja Tiinan, koska ne oli samoilla kulmilla hunajakuutaan viettämässä.

Kerettiin hyvin tapaamiseen ja ilta vierähti vauhdilla ja oikein kivasti kun kävimme syömässä hyvässä ravintolassa, vaihdettiin kuulumisia, naurettiin ja testasimme maailman ensimmäisen 3d:si kuvatun leffan "Journey to the center of the earth". Leffa oli kivan rento jos sitä ei tosissaan ottanut ja 3d efektit toimi yllättävän hyvin. Leffan jälkeen hyvästeltiin vielä toisia yli 40 minsaa vaikka kello oli jo yksi yöllä. Juttua riitti :)

tiistai 12. elokuuta 2008

4.8.08 Shoppailua shoppailua


Tänään oli tarkoitus koluta läpi varmaan kaupungin kuuluisin tavaratalo MBK. Ennen sinne menoa kävimme kuitenkin varaamassa retkiä seuraavalle päivälle sekä katsomassa muutamaan kaupungissa olevaa buddhapatsasta. Ekalle patsaalle mentäessa osuimme sattumalta painotaloon, mistä löytyi isoja elokuvajulisteita ja yllätten käytimme siellä aikaa toista tuntia käyden läpi julisteita. Kerran julisteiden hinta oli reilu, tulimme ulos kaupasta kera 12 ison ja muutaman pienen julisteen kanssa, kuul!

Ensimmäinen Buddhapatsas oli jotain 30m korkea seisova buddha. Ihan jees. Toinen oli sitten istumassa, 3m korkea mutta oli solid gold ja painoi opaskirjan mukaan 5.5 tonnia. Sekin oli ihan jees, ei mitään kummosia. Molemmat odotettiin sen kiiltävän enemmän :) Ennen kuin saimme yliannostuksen kulttuuria suunnistimme ostoskeskuksiin missä odotettavasti meni koko loppu päivä ihan iltaan saakka. Taas mukaan tarttui elokuvia hulluilla erikoispaketeilla, jee! Kävimme vielä syömässä ennen hotellille paluuta. Vaikka seuraavana päivänä oli aikainen herätys retkelle, jouduimme istumaan taas yleisvessassa lataamassa akkuja, mutta samalla katsoimme kaikki päivän ostokset läpi, joten aika vierähti yöhön ihan mukavasti.