keskiviikko 28. toukokuuta 2008

Mitä, ketkä, missä milloin?

MIKÄ ON LOST & FOUND IN ASIA 2 - PALUU?:

”Löytääksesi itsesi, sinun on ensin kadottava”.

Lost & Found in Asia 2 on dokumenttisarja ja jatkoa vuonna 2005 tehdylle sarjan ensimäiselle tuotantokaudelle. Lost & Foundin toinen tuotantokausi kertoo neljän nuoren aikuisen seikkailusta kymmenen viikon ajalta eri puolilla Aasiaa. Sarjassa seurataan kuinka nuoret muuttuvat henkisesti matkaillessaan ja kokiessaan uusia kulttuureja sekä nähtävyyksiä. Sarja näyttää myös vastaan tulleita kulttuurieroja niin hyvässä kuin pahassakin, eläinten kohtelusta hassuihin vastoinkäymisiin.

Lost and Found in Asia kuvaa realistisesti matkailun arkea ja nuorten matkustamista läpi seitsemän Aasian maan. Ohjelma näyttää turistikohteiden monimuotoisuutta ja että perinteisten turistikohteiden ulkopuolellakin on paljon näkemistä ja kokemisen arvoista. Sarja käsittelee sitä, kuinka jokainen voi kadottaa itsensä, unohtaa arjen murheet ja löytää itsensä uudelleen matkailun, uusien kokemusten sekä selviytymisen kautta. Sarja keskittyy henkilöissä tapahtuviin muutoksiin matkan aikana eikä niinkään itse kohteisiin, joissa he käyvät. Nuorten tarkoituksena ei ole kertoa pääasiassa tieteellistä faktaa paikoista vaan antaa katsojalle mahdollisuus heittäytyä mukaan seikkailuun ikään kuin osana ryhmää ja avartaa tämän mieltä. Sarjan tarkoituksena onkin antaa katsojan ymmärtää, että seikkailu on mahdollinen jokaiselle.

Ohjelma on nuorekas ja vauhdikas ja se tarjoaa uutta näkökulmaa matkailusarjoihin eroamalla yleisestä matkailusarjan kaavasta, altistamalla syöjänsä yllättäville ruokalajeille sekä uhmaamalla olosuhteita. Lost and Found in Asia on suunnattu seikkailunhaluisille, matkailun ystäville, jotka eivät pelkää kokea uutta ilman matkaoppaan turvaa.

- Kata & Ossi

KETÄ ME OLLAAN?

Ossi Mykkänen

Ossi on sarjan luoja. Hän oli mukana kuvaamassa sarjaa vuonna 2005, jolloin hän ohjasi, kuvasi ja leikkasi sarjan. Sarjaa säestää myös Ossin itse tekemä musiikki. Sarjan toisella kaudella hän toimii ohjaajana, kuvaajana sekä leikkaajan apuna.

Ossissa sekoittuu kaksi erilaista puolta, seikkailu ja tyyneys. Ossilla on tapana hoitaa asiat hillitysti ja asiallisesti mutta hän on valmis kaikkeen eikä kaihda uusia asioita. Ossi on ehtinyt vierailla jo yli 30 eri maassa.

Ikä: 28
Perusluonne: Rohkea ja positiivinen
Kiinnostuksen kohteet: Elokuvat, puissa kiipeily, teollisuusmaut
Ei voi sietää: Torakoita
Motto: Jos maailma muuttuu p#"kakasaksi, ole kärpänen!

Katriina Nuottimäki

Kata aloittaa syksyllä neljännen vuoden opiskelut medianomiksi Kemi-Tornion ammattikorkeakoulussa. Hän toimii sarjan toisena kuvaajana sekä leikkaajana.

Kata on usein omissa oloissaan vaikka tuleekin toimeen niin tilanteessa kuin tilanteessa. Hän janoaa uusia kokemuksia mutta turvaa tuttuihin asioihin. Ulkomaankohteet rajoittuvat Pohjoismaihin sekä muutamaan kaupunkilomaan Euroopassa.

Ikä: 24
Perusluonne: Tyhmänrohkea, autuaan tietämätön
Kiinnostuksen kohteet: Elokuvat, koti-illat
Ei voi sietää: Likaisia hiuksia, täysin vieraiden ihmisten kanssa jutustelua, kiirettä
Motto: Älä anna todellisuuden pilata hyvää unelmaa



MISSÄ MENNÄÄN JA MILLOIN?:

No itse maat ovat jo varmaan tulleet monelle selväksi (kts. blogin otsikko) mutta kyhäilin tuosta lonkalta jonkilaisen aika määreen missä milloinkin oltaisiin. Aika määreet ovat siis täysin viitteellisiä mutta onpahan nyt jonkinlaista pohjaa ja käsitystä asiasta. :)(kuvaa klikkaamalla isompi kuva)