Kavimme taas aamusta aamupalalla. Katan heikotus on ohi ja olo menossa parempaan suuntaan. Minulla nena viela vuotaa.
Muuten tosi ihanasta paikasta jai vahan nihkea fiilis lahtiessa kun maksoimme huoneemme. Respa veloitti ylimaaraista eilisesta pyytamastamme soitosta milla tilasimme bussin talle paivalle. Kiva ettei asiasta voinu etukateen kertoa. Toinen ongelma tuli kun respa ei hyvaksynyt yhta isoista seteleistamme koska se oli repeytynyt vahan ja joku oli sen siististi teipannu. Taman takia jouduimme osan laskusta maksamaan dolalreilla ja luonnollisesti hotellin huonommalla kurssilla. Samoin kuin puhelinlasku, ei tama dollarimaksu paljoa extraa meille maksanu mutta silta nama on just niita pikkujuttuja mita helposti jaa hairitsemaan kokonaisuutta. No onneksi taksi takaisin kaupunkiin oli reilu.
Juuri ennen bussin tuloa kerkesimme nauttia kolat. Bussi oli meidan tulon jalkeen taysi. Bussi ajoi 20 kilsan paahan viereiseen kaupunkiin Hoi Aniin missa odotettavissa oleva bussin vaihto Saigoniin oli tapahtuva. Kun selvisimme perille, bussitoimiston sedan vihainen puhelinkeskustelu ei luvannut hyvaa. Nyrkkia hakattiin poytaan, huuto kuului varmaan pitkalle katua ja valilla kuului jopa kirosanoja englanniksi. Kun puhelu loppui saimme vastauksen/selityksen vihaiseen puheluun: "I'm sorry, buss is full. Yes, your number is here but bus is full. Sorry". Eli silleen.
Vaikka me ja useat muut toimistossa oli jo eilen varanneet paikan bussista talle paivalle, jossain oli tapahtunut moka ja bussi oli taynna. Seuraava bussi eteenpain lahtee huomenna ilta kuudelta.
No ei siina sit auttanut kun ottaa paikat huomisesta bussista ja viettaa 1,5 paivaa Hoi Anissa.
Saimme hotellin hyvaan hintaan lahelta bussitoimistoa joten paasimme tutkailemaan kaupunkia kohtuu pian. Hoi An osoittautui suuresta turistipopulaatiosta huolimatta oikein kivan oloiseksi paikaksi. Kovin eloinen ja positiivisesti vanhoillinen. Tilaa uusille hompotyksille ei ole vaan elamantapa ja rakennukset oli mukavasti jamahtanyt pikkukylan tasolle 50 vuotta taaksepain ajassa, tai enemman. Kaupunki on tunnettu shoppailu mahdollisuuksistaan ja se nakyi: pienia kauppoja vieri vieressa myyden kasitoita, kasseja, kenkia ja erityisesti vaatteita ja pukuja. Raatalikauppoja taalla on satoja.
Siina katuja kierrellessa pieni ostoskarpanen puri molempiin ja ajattelimme taman paivan kierrella tutkien mita huomenna ostettas. Loysimme myos mukavan pienen ja halvan ravintolan mista saimme niin hyvaa ruokaa etta kavimme siella kahdesti paivan aikana. Nyt on mennyt ruokavalinnat pieleen niin monesti etta aika pelata varman paalle. Ruoka oli tosi hyvaa.
Vahan huonosti lahtenyt paiva unohtui Hoi Anin illassa. Paikasta jai tosi positiivisesti yllattynyt fiilis. Tosi kiva paikka mutta huomenna sit eteenpain.
lauantai 12. heinäkuuta 2008
10.07.08 Haat paratiisissa
Aamiaisen jalkeen oli vuorossa taas auringonottoa rannan tuntumassa. Kerran eiliset palamisen jaljet edelleen sattuu mulla vatsasssa ja jaloissa molemmin puolin, paatin pysya varjossa koko paivan. Laitoin kuitenkin kunnolla aurinkorasvaa siita huolimatta. Niin siina sit meni taas useampi tunti kollotellessa.
Puolen paivan aikaan oli taas tullut uutta paikallista lomailijaa mestoille. Tuntuu olevan suosittu paikka. Ja ihanahan tama paikka onkin lomailluun ja juhlimiseen. Nautimme usean jaatelon paahtavan auringon alla sametin pehmella hiekalla. Sitten paatimme eilisten keskusteluiden ja pohtimisten tuloksena lahtea kavelemaan rantaamme paasta paahan "aarteita" etsien.

Aarteiden loytamissaldo oli vahan heikonlainen mutta muutamat kivat korallin palaset loysimme mista saa tehtya hienot korut ja kerran taalla ollaan ja se tarkein aarre loytyy jo tuosta vierelta niin paatimme etta nyt on taydellinen aika menna syomaan, silla emme niitten jatskien ja aamiaisen jalkeen oltu syoty mitaan ja Kata alkoi tuntea olonsa heikoksi.
Illan kanatesti oli taas pettymys: polvilumpioita ja muita luunpalasia minka paalla nahkaa ja ehka vahan nimekseen hyvaa lihaa jossain valissa. Eihan siita tullut kuin vihaiseksi joten tilattiin
Ravintolaan oli tullut iso kasa hyvin pukeutuneita paikallisia varmaan juhlimaan nuoren parin haita joidenka naimme jo aikasemmin alueella ottamassa upeita haakuvia. Vaki oli iloisella tuulella ja jatkoivat juhlimistaan uima-altaalla missa seremoniakin pidettiin tai tullaan pitamaan. Oli kylla kauniin nakoinen nuoripari.
Vaikka ruoka piristikin Katan oloa, heikotus palasi kun paasimme huoneelle ja piti Katan sangyssa :( MNullakin flunssa taas, nena vuotaa. Veikkaan etta huoneissa olevilla ilmastoinneilla on osuutta asiaan. Jospa meidan molempien olo tasta lahtis younien jalkeen nousuun silla huomenna pitais taas paiva istua bussissa.

Tunnisteet:
auringonpistos,
danang,
flunssa,
heikotus,
kana
09.07.08 The day the Earth stood still
Palatessani oli Kata jo herannyt ja valmis lahtemaan rannalle nukkumaan. Kerattiin kimpsut ja suunnattiin uima-altaan ja rannan valimaastoon n. 15 metrin paahan huoneestamme. Siina sit vierahtikin useampi tunti vain maaten. Testattiin myos uima-allas ja kavasin ma etela Kiinan meressakin pyorahtamassa.
Vaikka olin kilttina poikana rasvaa laittanu, palohan se mun iho aikalailla niin etu kuin takapuoleltakin. Kata selvis auringosta paremmin vaikka ei ollut varjossa ollenkaan toisin kuin mina.

Kiva oli vain maata kuumuudessa musaa kuunnellen. Aika pysahtyi. Oltiin vain hetkessa.
Kun selvisimme rannalta makaamasta, suuntasimme takaisin huoneelle ja otimme n. 1,5h paivaunet. Ahh :) Tuntuupa hyvalle vain olla ja levata.
Illemmasta lahes autioon hotelliresorttiin oli jo ilmaantunut muutamia paikallisperheita mutta edelleen hyvin mukaan mahtuu. Saa olla kylla taysin omassa rauhassa. Illan kanaruokakokeilu oli taas vahan huonompaan suuntaan. Kyseessa oli paistettu kanan palanen mista loydetyt lihanpalaset oli maukkaita mutta harvasssa. Onneksi ateriaan kuului myos riisi joten sai jollain ees mahaa taytettya.

Meilla molemmilla ollut maha vahan loysana tanaan. Pitaa seurata onko kyseessa uuteen bakteerikantaan tutustuminen vai? Kattoo nyt.
Illan elainkohtaamisiin kuului rukoilijasirkka mika oli kylla hieno. Sit tormattiin perus muurahaisiin, kissaan, sammakoihin, torakkaan ja geckoliskoihin. Paivalla aurinkoa ottaessa aurinkotuolin alla varjossa oli semmonen iso sisilisko :)
08.07.08 Conquest of the Paradise
Eilen illalla lahtiessa nautimme jotain Vietnamilaista lavakomiikkaa bussin telkusta niin kovalla ettei omaa MP3 soitinta voinu ees kuunnella. Yksinkertaisesti aani tuli bussin kaiuttimista taysilla.
Samaan molyyn heras tana aamuna klo 06 kun kuski paatti "katsoa" vietnamin uutisia. Eipa siina sit enaa nukuttu vaikka tulpat oli korvissa. Matka Hue:een meni sit ok. Hue:ssa vaihdoimme bussia mika jatkoi matkaa etelaan lahes samantien. Tutu paikat vilisi ohi kun ohitimme Lan Co Beachin (vietnam flashbacks) missa viimeksi vierailin kun olin Vietnamissa.
Saavuimme maaranpaahan Danangiin puolilta paivin. Toisin kuin yleensa muut matkailijat, ei meilla ollut tarkoitus jaada itse kaupunkiin vaan menna erillisille saarekkeelle kaupungin laidalle. Siella on pienessa eristyksessa hotelli viidakon kupeessa yksityisella rannalla. Just sita mita haettiin.
Paikka oli kaukana keskustasta joten taksikyyti maksoi jonkun verran mutta perille paastiin ja jep, paikka on ihan paratiisi. Unelma ranta, viidakko, palmuja, sininen taivas, huoneistot puutarhassa, kiva uima-allas, whole package. Ei tarvinnu kahdesti miettia otetaanko huone.
Kun oltiin taloksi asetuttu, pyorahdimme paikan ympari ja kerran taalta loytyy ravintolakin, ei meidan tarvitse taalta lahtea mihinkaan muutamaan paivaan. Ahh. Nyt otetaan rennosti.
Koska ei taas hetkeen oltu mitaan syoty, suuntasimme ravintolaan ekaksi. Menu oli vain osittain englanniksi niin tuli sit tilattua 2 pirun isoa ateriaa. Toinen aterioista oli puolikas kana ja jep, mulle tuli kananpaa. En oikein loytanyt siita syomista. Pelkkaa nahkaa enimmakseen.
Kavimme vahan jo rannalla makaamassa ja istuttiin siella rapuja seuraten kunnes tuli pimeaa.
Iltapimeassa kavimme viela uudestaan syomassa. Kerran ekalla kerralla "no bones" pyynto ei mennyt lapi kana-ateriassa + ateriat olivat tosi isoja, paatettiin vaan aloittaa listan perusteellinen lapikayminen kanan kohdalta jos vaikka joku aterioista osuis hyvin kohdalle. Illan vlinta sisalsi jo kanapaloja mista osa oli jo tosi maukkaita lihapaloja mutta joukossa oli myos taysin luisia polvitaipeita ja muita jalan kappaleita joten ei ihan nappiin ruoka mennyt mutta suunta on oikea. Huomenna taas testataan uutta.
Kerran viidakon kupeessa ollaan, taalla on kivasti elaimia kuten jatti perhosia,
sudenkorentoja, gecko liskoja, isoja sammakoita, isoja sisiliskoja seka monenlaisia rapuja. Hauska niita seurata :)
Samaan molyyn heras tana aamuna klo 06 kun kuski paatti "katsoa" vietnamin uutisia. Eipa siina sit enaa nukuttu vaikka tulpat oli korvissa. Matka Hue:een meni sit ok. Hue:ssa vaihdoimme bussia mika jatkoi matkaa etelaan lahes samantien. Tutu paikat vilisi ohi kun ohitimme Lan Co Beachin (vietnam flashbacks) missa viimeksi vierailin kun olin Vietnamissa.

Saavuimme maaranpaahan Danangiin puolilta paivin. Toisin kuin yleensa muut matkailijat, ei meilla ollut tarkoitus jaada itse kaupunkiin vaan menna erillisille saarekkeelle kaupungin laidalle. Siella on pienessa eristyksessa hotelli viidakon kupeessa yksityisella rannalla. Just sita mita haettiin.
Kun oltiin taloksi asetuttu, pyorahdimme paikan ympari ja kerran taalta loytyy ravintolakin, ei meidan tarvitse taalta lahtea mihinkaan muutamaan paivaan. Ahh. Nyt otetaan rennosti.
Koska ei taas hetkeen oltu mitaan syoty, suuntasimme ravintolaan ekaksi. Menu oli vain osittain englanniksi niin tuli sit tilattua 2 pirun isoa ateriaa. Toinen aterioista oli puolikas kana ja jep, mulle tuli kananpaa. En oikein loytanyt siita syomista. Pelkkaa nahkaa enimmakseen.
Kavimme vahan jo rannalla makaamassa ja istuttiin siella rapuja seuraten kunnes tuli pimeaa.
Kerran viidakon kupeessa ollaan, taalla on kivasti elaimia kuten jatti perhosia,
07.07.08 Bussimatkaa odotellessa
Kiertelimme viela myos lahiostoskadut etsien mulle silkkimakuupussia ja Katalle viuhkaa ja rantalapsyja mutta ei loytynyt mitaan mika ois kiinnostanut. Kerkesin sit viela bloginkin paivittaa melkein ajantasalle. Se oli helpotus.
Eka 'bussi' mika haki meidat hotellilta oli n. 8 hengen minibussi. Tahan meita angattiin 10 + kaikkienb reput ja laukut joten ahdasta ja kuumaa riitti. Haimme viela matkalta 2 tyyppia lisaa ja ajoimme sit paikkaan mista oikea bussi sit lopulta lahti, huh. Sekin luonnollisesti n. tunnin myohassa mut matkaan paastiin.

Bussi oli ihan basic jees. Penkit meni positiivisen alas mutta silti jotenkin sain niskan aika kipeaksi eika yolla tullut montaa tuntia mukuttua. Katalta nukkuminen tuntui sujuvan paremmin. Saatiin vetta ja kasvopyyhkeet Courtesyna. Vietnamin hurja ja mielenkiintoinen liikenne oli taas kokemuksen arvoinen :D
06.07.08 The day we fought back!
Aamu taas lotkoiltiin ja loppujen lopuksi tuli taas kiire Hulkin paivanaytokseen. Oma aika meni kadulla suositellun taksin etsimiseen (Taalla taksit on merkitty numerosarjoilla, esim. 8 565656 on hyva, luotettava taksi).
Selvittiin ajoissa leffaan ja kiitos pitkien mainosten, poppikset ja virvoitusjuomat oli jo kumottu ennen alkuteksteja. Itse leffa oli jees. Molemmat tykkas. Ei nyt mikaan huippu mutta ihan tyytyvaisina lahti leffasta.
Kaytiin syomassa paikallista ruokaa leffan jalkeen. Kyllastyttaa kun lahes joka annos minka ostaa sisaltaa lihaa luiden ja nahkankappaleiden kanssa. Itse lihaa jaa vahanlaisesti syotavaksi ja koko syomiskokemus on semmosta rampimista. Siina syomisen ohessa tarkastettiin onko Hanoissa enaa mitaan tahteellista nahtavaa tai koettavaa ennen huomista lahtoa eteenpain. Emme loytaneet muita suosituksia kuin museoita ja temppeleita ja kerran niita nyt toistaiseksi ollaan nahty ihan tarpeeksi, paatimme jattaa ne valiin ja nauttia korkeakulttuuria menemalla katsomaan viela uusin Indy leffaan kerran Kata ei sita viela ole nahnyt.
Kuitenkin ennen leffaa kavimme viela ostamassa liput huomiselle bussimatkalle (lipulla voi ajaa halki koko Vietnamin, jaaden matkalla jonnekin ja jatkaa matkaa eteenpain sit kun haluaa. Katevaa seka halpaa. Istumapaikkalippu maksaa alta 30$) Soitin myos Suomeen siskolleni ja hanen Elea tyttarelle jolla oli tanaan 3v synttarit. Tuli hyva mieli kun kuuli tuttujen aania. Oli myos hyva kuulla etta kotoSuomessa kaikki on hyvin. Tais vahan Eleaa jannittaa kun vastasi kaikkiin kysymyksiin 'niin' :) Onneksi olkoon vaan Elea!
Kun illasta lahdimme taas pienessa kiireessa kohti leffateatteria, hyppasimme taksiin jonka luulimme olevan suositeltu taksi. Onneksi nyt tiesimme jo paljon taksikyyti oikeasti maksaa ja huomasimme heti lahdon jalkeen etta taksi yrittaa kusettaa torkeaa ylihintaa (lahtomaksu viisinkertainen oikean koko matkan summasta). Kysellessani asiaa kuski totesi vain etta yotaksa on tammoinen jolloin sanoin etten tule tuommosia maksamaan ja etta aika pysayttaa taksi. No, nain kavi ja kuski tuli mulle ovea aukasee seka sanoi "give me money", kerran oltiin jo hetki ajettu ja en halunnut turhia ongelmia annoin pienen nimellisen summan josta kuski ei ainakaan jaany valittamaan. Oltiin sit molemmat tyytyvaisia etta paastiin vahan olemaan muitakin kuin uhreja huijauksessa.
Lahdimme sit kavelee teatterin suuntaan oikeaa taksia etsien. No eihan sita oikeaa taksia nakynyt ja yllattain olimmekin kavelleet koko matkan. Ohoh, ei matka ollutkaan niin pitka. Saastyipahan nekin rahat. Leffa loppui puolen yon maita ja ulkona satoi vahan. Laksimme kavelemaan samaa tieta takaisin oikeaa taksia etsien (joita on harvassa huijaritakseihin nahden) ja lopuilta paadyimme taas kavelee koko matkan hotellille. Taivas salamoi upeasti kavellessa. Huomenna tiedossa bussimatkailua

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)