sunnuntai 1. kesäkuuta 2008

31.05.08 Vaikeuksien kautta erilaisten juomien Tokioon



On kylla ollut aikamoinen saatopaiva. Kaikki alkoi kun saavuimme Osakaan: Oli vahan hakusessa loytaa paikka minne heittaa meidan rinkat etta ne selviavat jatkolennolle Tokioon. Pienen turistiharoilyn jalkeen paikka loytyi. Ei siina muuten mutta xxxx joutui erilliseen turvatarkastukseen repussa olevan sytkan takia. Mina taas jouduin todistelemaan helsingin lippuautomaatista hommaamaani lentolipun aitoutta kun se ei paikallisille meinannut kelvata. Kylla se siita sitten hetken neuvotteln jalkeen.

Kun reput oli saatu turvallisesti eenpain, lahettiin selvittamaan Tokion hotellihuonevarausta silla taallapain tuppaa huoneet olemaan aika taynna. Siina sitten rekisteroidyttiin jonkun klubin jasenksi ja useiden soittojen jalkeen uuden klubimme hotelleihin noin tunnissa olimme loytaneet hotellihuoneen Tokion keskustan pohjoisosasta..tai hotellihuoneen sijaan kyseessa oli oikeastaan Ryokan eli japanilainen perinteinen majatalohuoneista. :)

Tassa vaiheessa oli tullut jo nalka. Ajateltiin menna secure checkin lapi ja syoda jotain. Kaytiin tata ennnen viela ihmettelemassa herkkukauppoja ja ihmeellista touhua miten japanilaiset tekevat muoviset esittelykopiot naytille kaikista myytavista elintarviketuotteista. Siis ihan kaikista: oluet, kakut, keksit, siis kaikki. :D no enivei, mentiin siita secre chekista lapi ja nyt oli xxxx vuoro saada ylimaarainen turvatarkastus, kiitos rahavyon. Siita kun paastiin niin eihan me enaa mitaan ruokapaikkaa loydetty tai kehdattu syoda kun Tokion koneen lahtoonj oli niinvahan aikaa. Sit nalkaisena koneeseen ja selviaa etta minun paikka on useita penkkiriveja edempana muista seuralaisistani eika paikkaa voi vaihtaa kun kone on taynna. Huokaus, en siis suosittele ottamaan automaatista e\lippua. Tulee vaan ongelmia maailmalla. Ja eihan siina siella koneessa mitaan ruokaa tarjoiltu mutta ei se sinansa haitannut kun silla ma nukahdin jo ennen kuin kone oli edes ilmassa ja herasin kuulutukseen(10 min to Tokyo).

Tokiossa sit viela etsittiin oikeaa junaa ja metroa toista tuntiajotta selvittiin varaamaamme hotelliin. Lentokentalla sanottiin ettei meidan railpass ei kay siella ja piti ostaa liput pois kentalta. Rail pass aiheutti muutenkin paanvaivaa mutta olemme melko varmoja etta asia alkaa olla selva nyt :/

Japani kerkesi yllattaa jo kolmella hyvin mielenkiintoisella juomalla yhden paivan aikana. Osakan lentokentalta loysin automaatista tolkissa olevaa Fanta hyyteloa? illalla otin Tokiossa "Cola Floater" nimisen virvokkeen ruuan era mika osoittautui Coca colaksi minka sekaan oli tiputettu vanilja jaatelopallo? Loysin myos paikallisesta 7/11 kioskista metallisen Fanta melon soda original pullon mika oli tosi hyvaa!

Kun olimme asettuneet taloksi todella upeaan Ryokaniin, lahdimme syomaan laheiseen isoon tavarataloon. Illasta sit viela tutustuttiin lahialueen katuelamaan. Paiva oli pitka ja vahan vastoinkaymisilla maustettu mutta samalla myos antoisa. Ei Japani ole niin kallis kun pelotellaan ja nahtavaa riittaa liikaa. Hyva scifi elokuva tunnelma on taalla :) Ihmiset ihanan ystavallisia. Nyt kun suurimmat epaselvyydet hotellien varauksissa j aliikkumisesta on selvitetty seikkailumme paasee todelliseen vauhtiin!!

(kirjoitan meidan ryokanin aulasta. Nappis omaa todella pienet napit ja ja jos painaa vaaraa nappia niin kirjoitus muuttuu japaniksi. Eli vahan tuskaista on. Kuvia on otettu paljon mutta talta koneelta en loyda mahdullisuutta niita laittaa blogiin joten myohemmin sitten. Myoskaan kenenkaan puhelin ei taalla toimi joten alkaa hatailko, sama ongelma voi jatkua Koreassa. Myoskaan Japanin sahkovirta ei tunnu riittavan lataamaan akkujamme joten pitaa kehittaa joku vekotin valiinb tanaan Akihabarasta) Mukavaa sunnuntaita teille! Me lahetaan Tokion kaupunkikierrokselle nyt :)

30.05.08 Ja niin se matka alkoi

Pikkasen taidettiin jokainen olla "ruosteessa" matkustamisen suhteen nain alkuun. xxxx oli unohtanut rokotuskorttinsa Kuopioon ja joutui hakemaan uuden itiksesta. xxxx unohti Japanioppaan reppuun joten ei paasty suunnittelemaan Japanin valtausta viela lentokoneessa. Itse unohdin tyoavaimet kaulaan joten ne tulee sit nakemaan vahan maailmaa. Katan unohdusta viela odotetaan :)

Ei tuo lahto muutenkaan ihan taysin putkeen menny. Ei oltu suositeltua kahta tuntia ennen kentalla kun itavayla/keha1 oli kauhean ruuhkan kourissa. myohastyttiin tavoite ajasta n. puoli tuntia. Kentalla sit ammattilaisina kaveltiin tuloaulaan palloilemaan. Sielta jatkettiin menoaulan vaaran lippuluukun jonoon ja mina viela sekoitin tilannetta ottamalla lippuni automaatista muitten luottamalla kassatatiin. Kyllahan tuota koneeseen selvittiin mutta tama oli vasta Suomalainen kentta joten jatkosta varmasti tulee mielenkiintoista :)

Lentokoneessa (Finnairin MD-11) on yllattavan kuuma? Ei paljoa peittoa tarvinnu. Buhvit suojas hyvin kirkkaudelta etta hetken on saanut nukuttuakin. Lentokoneruoka ei taaskaan pettany: Chickin Teriyaki, nuudeleita, hamymausteita, raastesalaattia ja mansikkaleivos, nam! Kohta saavutaan Osakaan ja seikkailu voi alkaa. Nyt koneessa on alkanut tulla ahaa elamyksia matkamme suuruudesta. Vaikuttaa hyvalle.