lauantai 7. kesäkuuta 2008

02.06.08 Vihdoin voitto Tokiosta!



Aamu lahti taas aika raskaasti. Tavoite oli saada huoneet kapselihotellista. Jatimme Ryokanin taakse ja suunnistimme Kartan mukaisesti. Nyt liikumme rinkkojen kanssa joten aika rankka meininki. Menimmne aluksi vaaraan paikkaan pelkan yleiskasityksen ja varmaan myos vasymyksen johdosta. Asiaa ei auttanut myoskaan ylimaaraiset maksut metrolipuista seka muutenkin taysin kasittamattomalla tavalla toimiva metrolipputoiminta. Mut sit kun lopulta paastiin perille, alkoi tiukka kapselihotellin etsinta. Ehka 1,5h myohemmin, kun olimme eri ihmisten antamien ohjeiden mukaan kavelty samaa tieta ees taas, meille selvisi ettei kyseista kapselihotellia enaa ole = niin just. Ilmankos ei loytynyt.

Vasyneina ja turhautuneina suuntasimme neuvontapisteeseen missa saimme apa Ryokanin varaamiseen seuraavaksi kolmeksi paivaksi Kiotossa. Saimme myos varattua toisen kapselihotellin taksi yoksi tanne Tokioon. Meita myos neuvottiin kuinka kayttaa paikallisjnia. Alkoi tulla parempi mieli. Kavimme sit katsastamassa kapselimme ja on ne kylla aika scifijuttuja. Ihan kuin nukkuisi jossain Alien Hibernate Chamberissa. Suoraan elokuvasta :)

Kapselista jaaneen hyvan mielen turvin suuntasimme katsomaan jotain Tokion museorakennusta. Museosta niin viis mutta itse rakennus on todella vaikuttava. Kyseessa nimittain on varmaan n. 100 metria korkea, ja useita satoja levea ja pitka pikseli (palikka) koiran muotoinen rakennus. Ei kylla auttanu kun vain tuijotella sita suu auki. Siis todella vaikuttava! (ps. rakennus ehka 30metria korkea... Kata huom.)

Nyt meilla ei ollut vaikeuksia paasta perille joten jatkoimme voittoputkeamme suuntaamalla Tokion ydinkeskustaan ihmettelemaan maailman kuuluja valotaulurakennuksia ja ne oli maineensa vaarti! Siis huh huh! Jos joku on nahnyt elokuva "Lost in Translations" niin varmaan muistaa kohtauksen missa dinosaurus kulkee talon seinalla. Jep, siella oltiin! :) Kavimme sit siina valomeressa kiertelemassa, syomassa ja vahan shoppailemassa. Paasin tavoitteisiin Japanin osalta loytamalla Casshern soundtrackin, jee! Kaikki loppu onkin sit plussaa. Kyllahan tuolta kaupoista loyty vaikka mita hullua mut hinnat on vahan liian kovat etta kehtais mukaan ottaa.

On tullut nyt muutamille paikallisille tarjottua Suomalaista Sisua (vahva salmiakki) mika on innoissaan otettu vastaan mutta maku ainakaan ilmeista paatellen ole tehnyt juuri vaikutusta -> meidan Ryokanin pitaja sylkaisi karkin suusta pois.

Nyt kavimme illasta viela 55 plus asteen kylvyssa ja nyt tata juttua kirjoittaessa vuodan norona hikea tassa mun scifikapselissa kuunnellen kuinka naapurit ymparilla kuorsaavar, No, jos se uni tulis. Ainakin tyyny on kuin makaroneilla (isoilla) taytetty - vaikuttaa mielenkiintoiselle.

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Toivottavasti teillä on kuva siitä kapselihotellista ja pikselikoiramuseosta! Japani kuulostaa ihan loistavalta paikalta. Mun on pakko päästä joskus testaamaan noita ryokaneja ja kylpylöitä itsekin. :D