Meni aika myohaan viime yona kun yritin paivitella blogia nettiin. Muutaman paivan kerkesin saada lisattya mut onhan tuossa viela muutama paiva rastissa. Taitaa viela hatki menna ainakin jos tata konetta kaytan. Joku piece of %@#$ vanha kannettava missa win98. Kaynnistys kestaa n. 13 minsaa. Twinbed huoneemme emanta sanoi etta tanaan on hanen veljensa haat ja etta vieraita saattaa tulla huoneeseen missa me majailemme. Han kuulema aamusta selvittaa minne menemme seuraavaksi yoksi. No, aamu tuli ja tati oli sanonut Katalle etta kun olemme valmiita, han nayttaa meille huoneemme. Puol tuntia myohemmin ei tatia enaa nakynyt eika meilla ollut enaa tietoa miten toimia. No, ei auttanu kun jattaa lappu tadille etta ollaan liikenteessa ja nahdaan illalla?
Aloitettiin aamu suuntaamalla kaupungin reunalle missa pitaisi olla joku kivan nakoinen patikointi reitti pienessa vuoristossa. Ohjeiden mukaan saavuimme "oikealle" metroasemalle mutta siita alkoi kirjan ja paikallisen kartan ohjeet erota toisista. Arvoimme hetken aikaa oikeaa suuntaa mutta talla kertaa oltiin viisaita ja kun 15 minsaan ei loydetty mitaan jarkevaa ratkaisua, paatimme feidata idean ja suunnistaa aikasisemmin valittuun ostos/tavarataloon.
No ei se tavaratalokaan ihan hypetyksen arvoinen ollut koska kyseessa oli Busanin Stockman ja hinnat sen mukaisia. Esim. Kata loysi "kivan nakoisen paidan" mika maksoi enemman kun yhden henkilon viikko budgetti Koreassa. Muutenkin talo tarjosi vain vaatteita ja enimmakseen naisille joten ei taalta loytynyt "ihan kaikkea". Kaytiin vahan syomassa ja jatkettiin kierrosta kartan hypettamaan "Street of movie "Friend"" kadulle. Pettymys oli kylla suuri: hyvalta vaikuttavan nimen takaa loytyi vain kamanen teollisuusalue katu junaradan vieresta ja vanha yksi metalli/tiili seinainen hokkeli mika iakkaiden kuviensa puolesta on saattanu joskus luulla olleensa paikallinen leffateatteri. = niin just. Miksi tallaisia edes mainitaan turistien kaupungin kartassa? Paitsi jos kyseessa oli korealaisen elokuvan "Friend" katu missa tapahtui leffan kohtauksia. Silloinhan se ois kuul juttu etta tuli kaytya, hymmm.
No, matkamme jatkui Busanin keskustaan missa xxxx ja xxxx lahti etsimaan nahkakauppoja minun ja Katan jaadessa pyorimaan "maanalaiseen " ostoskatuun ja guess what?: jep, olitte oikeassa. Paikka taynna naisten vaatteita. Etsimme myos samaisen turistikartan mainitseman "Busan department store"n mika osoittautui lahes purkutuomion alla olevan nmakoisen perus kerrostalon autotallille mika oli viela kaiken lisaksi kiinni = niin just. Loydettiin kylla sit upeat ja elamaa pursuavat markkinakadut minka kohdalla samaisessa kartassa oli vain mainittu yksi hotelli :) -> hyva kartta. Ei loytynyt mitaan ostettavaa kun ei tullut vastaan dvd liikkeita.
Kavimme myos kurkkaamassa Busan kaupungin rantaa mika oli ihan kunnon rannan nakoinen mutta saa oli aika viilea uimiselle. Siella oli myos joku tapahtuma missa esiintyi Korealaisia iskelmatahtia seka nuori rumpuartistiporukka. Hyva meininki oli. Illalla meidat viela yllatti ensimmainen kunnon trooppinen myrsky. Vetta tuli kuin saavista ja taivas oli jatkuvasti valkoinen salamoista samalla kun ukkosen jylina repi taivaan kahtia. Oltiin ihan fiiliksissa! ..ja hyvin pitkalti markia. Kaytiin sit iltamyohassa korkkaamassa leffateatteri Kung fu Panda leffalla. Oli kylla hyva leffa. Sai nauraa :) Huomenna Seouliin jos vaikka sielta loytyis muutakin kun naisten vaatteita.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Kiinalainen kartta perinne elää ja voi hyvin myös Koreassa.
On sitä meilläkiin vettä satanu!
No, ok, ei ihan tuossa mittakaavassa, tai ei ainakaan ole kohdalle sattunut. Kesä on ollut tyypillisen ailahteleva, mutta ei helteen puolella juurikaan olla käyty. Esim pe tuli vettä kuin aisaa ja ukkosta, 2h myöhemmin aurinkoa ja grilli tulilla :)
Lähetä kommentti