Otettiin kaikki irti hotellin myohaisesta check out ajasta ja nukuttiin klo 11 tai ainakin mina (Ossi) nukuin. Check out ajan selvittaminen ainoastaan kiinaa puhuvan respan kanssa oli mielenkiintoista mutta samalla antoisa tapahtuma. Kadet heilu paljon ja naurua oli ilmassa molemmin puolin. Siina missa meille puhuttiin kiinaa me vastattiin suomella silla ihan sama mita puhutaan kun kuitenkaan ymmarrysta ei tule. Sit tajusin kirjottaa lahtopaivamaaran ja kellonajat 10 ja 12 ja molempien peraan kysymysmerkin, jonka jalkeen respan tytto laitto oikein merkin klo 12 kohdalle. Nain sita oppii...
Kaytiin sit aloittamasssa paivan kaupunkikierros viemalla postiin mun aikaisemmin ostama DVD paketti. Paketin lahetys sujui pelottavan hyvin ja helposti eika maksanutkaan kuin 14e, alle 2kg paketti (Topille siis tiedoksi etta sellanen on tulossa ehka noin 1,5kk paasta). Porrasimme sit naissa kuuluisissa aasialaisissa "elamaa suuremmissa" ostareissa, mista loytyi koripallokenttaa, luistinrataa, leffateatterit, ruokakadut ja tietysti muut kaupat. Soimme muutamaan otteeseen ja teimme muutaman viimehetken loydoksen. Ossi osti elokuvan CJ7 ottiaisen, mika roikkuu silla kaulassa koko ajan mukana ja keraa katseita. Kata loysi piraatti version Into the Blue leffasta ja se lahti 1.5 eurolla mukaan.
Takaisin hotellille mentaessa laukkuja hakemaan, emme selvastikkaan olleet vielakaan ottanet opiksemme, etta Kiinan kadut muodostuvat mystisista teleporttikaduista, koska nayttavat kaikki samalta ja vaikka kuinka yrittaa kaantya seuraavsta kulmasta ja menna "oikotieta" paatyy toiselle puolelle kaupunkia 5km paahan. Koska valitsimme oikotien paadyimme harhailemaan hotellin kulmille noin kahdeksi tunniksi, kunnes paatimme ottaa taksin ja ajoimme silla perille. Ottakaa neuvasta vaari, valitkaa AINA tuttu reitti, no matter what. AINA!
Oikea juna loytyi helposti juna-asemalta ja 6hengen 3 kerrossankyosasto oli hieman erilainen kuin ennen mutta samaa perus sikailuosastoa. Naimme xxxx ja xxxx viimeksi terracotta kierroksella pikaiseen, emmeka siis taalla asemalla tormanneet, joten ei toetoa ovatko samassa junassa vai tulevatko Shanghaihin myohemmin.. Junassa sankypaikoilla ei ole omia valoja ja just kun otin kynan ja vihon esiin muutaman minuutin ennen klo kymmenta, valot vaunussa sammuivat. Nain sit tihrustaa mini magliten kanssa pimeassa. Toisin kuin edellisessa junassa, taalla vaunun paat ovat avonaiset ja siita nakee suoraan kaytavalle. Ilmastointi on aika heikko ja lieva kusen tuoksahdus aina vahan valia palkahtaa jostain. Mut eikohan se uni taallakin kivasti tule. Huomenna siis Shanghaihin ihmettelemaan uutta suurkaupunkia, mista ei viela toistaiseksi paljoa tietoa ole.
perjantai 4. heinäkuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Heipsan! Todennäköisesti teille on saatunut ihan hyvät säät, kun ei ole liiemmälti ollut valituksia menosta, kiirettä näyttää olevan. Ostetavaa varmaan löytyisi vaikka mihin suuntaan, kun vain jaksaisi kantaa kaiken mukanaan. Varmaan mahtavaa nähdä sitä vanhaa historiia "terracotta - armeija" ja kaikki muu.Varmaan vaikeaa oikein ymmärtää mitenkä aika on siellä kulkenut ja miten se itämainen elämäntapa onkin voinut säilyä omanlaisenaan vuosisatoja ja
- tyhansia, aikakäsite vaan on niin erilainen. Täällä on ollut muutaman päivän lämpöaalto, mutta nyt 5.7. alkaa viilentyä, katselin lentopaikkojen säitä ja Rovaniemellä oli vain + 10 astetta lämmintä, - lyhyt ja vähäluminen on Suomen kesä!!!!!. P - jäi nyt pariksi viikoksi kesälomalle, käydään hieman Pohjanmaalla ja kait pistäydytään mahdollisesti Stockiksessa. Täällä elellään ihan sitä tavallista rataa, ei juuri mitään ihmeelleistä. Take Care of Each Other!!!! terkkuja Pena ja Kaarina
Moikka,
Olipas mukava lukea teidän kuulumisia. Edellisestä kerrasta ehti vierähtää pieni tovi. Suomessa on sateista eli ei mitään hirveän uutta. Tänään on tasan kolme viikkoa enää meidän häihin... hui.. Päätettiin nyt sillai, että lennetään Bangkokista suoraan Koh Samuille ja vieraillaan Koh Taolla. Sitten maanantaina 4.8. lennetään takaisin Bangkokiin. Jatkakaahan kokemusrikasta matkaa ja törmäillään sitten Thaimaassa;)
T. Tomi
Lähetä kommentti