
Yo meni taas nuokkuen. Ei oikein loytynyt sopivaa asentoa etta keho ois rentoutunut ja ois saanut unta. Auringon noustessa selvisi etta edelleen ajellaan jossain vuoristossa. Aamukaste teki teille vahvan sumun. Nakyma oli ehka n. 7m eteenpain. Tama ei ainakaan auttanut Katan jannitykseen mika oli tullut korkean sijainnin, bussin nopeuden ja kapeiden ja huonokuntoisten teiden yhdistelmasta.
Onneksi sumua ei pitkaan jatkunut. Muutamat matkalla nahdyt maan vyorymat ja hajonneet tiet sai mielenkiintoisen paatoksen kun bussi pysahtyi yllattaen. Asiaa ihmetellessa huomasimme etta edessa tie oli tukossa isojen kivilohkareiden takia, ja yllatyksena viereiselta pientareelta tippui kivea ja hiekkaa kokoajan lisaa. Oltiin vahan huuli pyoreana etta mitas sit. No, paikalliset lahti potkii kivia tielta ja hakivat bussista jonkun metallitangon isompia lohkareita
varten. Osa matkustajista, mina mukaanlukien, mentiin sit auttamaan ja saatiin tieta raivattua, valilla tippuvia kivia vaistellen, sen verran etta bussi paasy lapi ja pystyimme jatkamaan matkaa. Olipahan sekin kokemus :)
Rajakaupunkiin selvittiin ja kerran meilla oli valmiiksi ostettu jatkokuljetus (huom. visakortilla) eteenpain Chiang Maihin, niin paikallinen matkatoimisto seta vei meidat helposti eteenpain veneella Mekongin yli Thaimaan puolelle. Jalleen kerran rajamuodollisuudet olivat helpot: passin nayttamista ja muutaman lapun tayttamista.
Matka jatkui sit minibussilla viela kuuden tunnin ajan. Thaimaan puolella huomas heti tulleensa rikkaampaan maahan kun tiet on asfalttia ja todella hyvassa kunnossa.
Chiang Maissa oli jo mainoskyltteja McDonaldsista ja Burger Kingista. Ahh, sivistysta :)
Bussi pysahtyi yhden hotellin viereen mika oli taysin keskustassa ja tarpeeksi hyva meille joten otimme huoneen samantien. Illasta vaihdoimme rahaa ja kavimme katsomassa yhta paikallista tavarataloa. Chiang Mai vaikuttaa kivalle paikalle.
Onneksi sumua ei pitkaan jatkunut. Muutamat matkalla nahdyt maan vyorymat ja hajonneet tiet sai mielenkiintoisen paatoksen kun bussi pysahtyi yllattaen. Asiaa ihmetellessa huomasimme etta edessa tie oli tukossa isojen kivilohkareiden takia, ja yllatyksena viereiselta pientareelta tippui kivea ja hiekkaa kokoajan lisaa. Oltiin vahan huuli pyoreana etta mitas sit. No, paikalliset lahti potkii kivia tielta ja hakivat bussista jonkun metallitangon isompia lohkareita

Rajakaupunkiin selvittiin ja kerran meilla oli valmiiksi ostettu jatkokuljetus (huom. visakortilla) eteenpain Chiang Maihin, niin paikallinen matkatoimisto seta vei meidat helposti eteenpain veneella Mekongin yli Thaimaan puolelle. Jalleen kerran rajamuodollisuudet olivat helpot: passin nayttamista ja muutaman lapun tayttamista.

Matka jatkui sit minibussilla viela kuuden tunnin ajan. Thaimaan puolella huomas heti tulleensa rikkaampaan maahan kun tiet on asfalttia ja todella hyvassa kunnossa.
Chiang Maissa oli jo mainoskyltteja McDonaldsista ja Burger Kingista. Ahh, sivistysta :)
Bussi pysahtyi yhden hotellin viereen mika oli taysin keskustassa ja tarpeeksi hyva meille joten otimme huoneen samantien. Illasta vaihdoimme rahaa ja kavimme katsomassa yhta paikallista tavarataloa. Chiang Mai vaikuttaa kivalle paikalle.
1 kommentti:
"Linja autossa onpi tunnellmaa! Linja autossa matka katkeeaa!"
Lähetä kommentti